lauantai 4. kesäkuuta 2016

#57: Jontti & Shaka: Kolmatta linjaa (2007)

[Tämä kirjoitus on muokattu versio Nuorgam-verkkomedian 2000-luvun kotimaiset pophelmet -sarjassa vuonna 2012 julkaistusta tekstistäni. Lue alkuperäinen täältä.]


Päihteistähän on Suomessa lauluja kirjoitettu – paljon iloisia, paljon valistaviakin. Näistä kummatkaan eivät kerro aiheesta paljoakaan. Todella vakuuttavan päihdeteemaisen laulun täytyy asemoitua sisälle ja ulos ja välittää molempia näkökantoja eikä kumpaakaan.

Sellaisen kirjoittaminen vaatii rohkeutta eikä välttämättä onnistu ilman omakohtaisia kokemuksia päihteidenkäytön hyvistä ja huonoista puolista. Tällaisten jakaminen taas on Suomessa tabu, koska maahan mahtuu näköjään vain kritiikitöntä renttuilua tai sitten uskoon tulleiden ex-alkoholistien vaivaannuttavaa tilitystä.

On tietysti briljantteja poikkeuksia, esimerkiksi Vexi Salmen Irwinille kirjoittama Rentun ruusu, vuosikymmenien aikaisen ystävän ja työkumppanin koruton tulkinta juopon maailmasta. Sen 2000-lukulaiseksi jatkajaksi nimeäisin Jontin ja Shakan vuonna 2007 ilmestyneen Rata-äänitteen, aikansa suomirap-tapauksen. Se on teema-albumi nuorehkon, mutta jo päihdemaailman varjopuoliin huolella tutustuneen ja ainakin puoliksi syrjäytyneen mieshenkilön elämästä Helsingin Kalliossa.
Rata-äänitteen suuri vahvuus on kyvyssä pelata kahdella näkökulmalla: sen kertojat elävät samaa huuruista elämää kuin kaikki ympärilläänkin, mutta liukuvat oikeissa kohdissa vaivatta ulkopuolisen tarkkailijan rooliin ja sitten taas takaisin sinne räkälän pöytään. Ollaan sekä sisällä että ulkona.

Kaiken lisäksi biisit esittää kaksi hyvin erilaista sanataiteilijaa, joiden välinen dynamiikka pelaa täydellisesti niin sanasisältöjen, säkeistöjaon kuin jopa äänenvärin tasolla.

Kolmatta linjaa nousi levyn pikkuhitiksi Fredin ikivihreästä poimitun kertosäkeen avittamana, mutta näennäisen populistinen sitaatti taitaa sittenkin olla tarkkaan mietitty. Juha Vainion tekstin kertoja pystyy leikkimään tuhlaajapoikaa, mutta suree lopussa hukkaan heitettyä nuoruuttaan. Rata-äänite taas on suoranainen teemalevy hukkaan heitetystä nuoruudesta. Aika vain on karumpi: tämän levyn hahmot eivät ole parinkymmenen vuoden päästä heittelemässä portsareille lantteja, moni heistä on päätynyt mullan alle jo kauan ennen sitä. Lisäksi Jontin & Shakan biisiin poimitun samplepätkän rahaa on, takaan sen -toistelu asettuu vahvasti ironiseen valoon, kun miesten omat riimit pursuavat sossun luukulla jonottajia, halvan kaljan ostajia tai vielä mieluummin varastajia ja yhdeksältä aukeavia baareja.

Rakenteeltaan Kolmatta linjaa on yksinkertainen. Tummaääninen, hieman surulliselta ulkopuoliselta kuulostava Shaka ja hermostunut, takakireä, aina intensiivinen Jontti räppäävät kumpikin kaksi säkeistöä. Välissä Fredi laulaa.

Shaka on “kolmatta päivää radalla”, krapulaisen melankolian vallassa, kelaa uusia riimejä ja tilannettaan ihmisenä ja artistina, seuraa sivustakatsojana densojen tappeluja ja Piritorin nappikauppaa ja päätyy lopulta kalliolaisen tarkkailijan ylivoimaiseen ykköspaikkaan, “näköalamestaan” eli joka aamu yhdeksältä aukeavaan anniskeluravintola Kolmeen Kaisaan. Sieltä, kerroksen verran Suomen promillepitoisimman tienristeyksen yläpuolelta, riimeihin saa aiheita: Seuraan traagist farssii liven Kolmest Kaisasta / Raflat on auki eli ei oo liian aikasta.

Jontti taas yrittää asioida sossun luukulla, mutta lähtee lannistuneena mieluummin Kurvin suuntaan hänkin, hakien matkalla tarjousmäyräkoiran. Vaasankadulla hän muistelee nuoruusvuosia ja törmäilee silloisiin idoleihin, joilla on nyt käynti ku Klonkul.

Näitä pinnan alle jo vajonneita ystäviä ja nimettömiä kuolinsyytilastojen ankeuttajia tulee Jontin ja Shakan maailmassa vastaan kaikkialla. On myös järjestäytyneen yhteiskunnan edustajia: huonosti naamioituneita siviilikyttiä, typeriä vartijoita, kassaneitejä joita bissen pölliminen ei voisi vähempää kiinnostaa. Kertojat ovat jossain siinä välissä: poliisin ja omissakin silmissään lainsuojattomia, kuitenkin kykeneviä rehelliseen tilanneanalyysiin. Heidän nuorallatanssinsa jatkuu. Toisilla se päättyi alkuunsa, toiset eivät tiedä sellaisesta mitään.

Valtaosa hyvästä rapmusiikista käsittelee mikrokosmoksia. Modernia Kalliota ei ole Mikko Rimmisen ja Teemu Bergmanin lisäksi kukaan kuvannut niin armottoman yksityiskohtaisesti kuin Jontti ja Shaka. Asuin mestoilla vuosia, enkä ole niin havaintokyvytön, että väittäisin heidän Kalliotaan ainoaksi, mutta se on ehdottomasti yksi Kallio. Se on laulunsa ansainnut, ja laulu paikkansa tällä listalla.



Kolmatta linjaa -video Youtubessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti