Kuka sen uskoo sattumaksi, että kun joskus viime talvipäivänseisauksen aikaan hahmottelin tätä listaa, tulin sijoittaneeksi kaksi kesäyöstä ja rakkaudesta kertovaa kappaletta peräkkäin siten, että kirjoittaisin niistä vuoden lyhimpien öiden tienoilla? Väitän sen kuitenkin olevan sattumaa. Runon oikeus osaa vaatia omansa. Parastahan tässä on se, että Maija Vilkkumaan esikoislevyn ihana kesähitti Auringonpimennys kertoo niin samasta asiasta ja niin eri tavalla kuin tuo viimeksi käsitelty Rempallaan.
Välissä on kulunut nelisenkymmentä vuotta, tanssilavojen tilalla on kesäfestareita, maitolavojen tilalla käytöstä poistettuja bussipysäkkejä, mutta tämän maan kesässä on asioita, jotka eivät muutu ikinä. Se on edelleen näyttämö suurilla tunteilla ladatuille kohtauksille, joita valon ja pimeyden draama alleviivaa.
Vilkkumaan nerokas oivallus on tehdä auringonpimennyksestä motiivi, jonka avulla tämä Suomen valoisan kesäyön alunperin vähän liiankin houkutteleva asetelma käännetään ympäri. Entä jos maailman ihanin varhainen kesäaamu jossain pellolla kääntyykin yhtäkkiä kaiken nieleväksi pimeydeksi, sellaiseksi joka on saanut esivanhempamme mutisemaan maailmanlopusta?
Tietysti rakastavaiset ovat menneet nimenomaan seuraamaan auringonpimennystä. He saavat mitä tilaavat: kohtalokkaan muistutuksen siitä, että mikä tahansa voi muuttua tai loppua koska tahansa. He ikään kuin leikkivät maailman tai rakkauden loppua. Tuntuu, että he saavat tästä kahdenkeskisen apokalypsin hetkestä melodraaman kirvoittamaa kantopintaa tunteilleen. Nehän ovat kaiketi syttyneet aika vastikään. Biisin ilmeinen tapahtumaympäristö on festarit jossain maaseudulla, se lauantaiaamuksi taittuva yö. Mitenpä tällaisen kesäheinäromanttisen miljöön voisikaan muuten rakentaa vuosituhannen vaihteen pophitin taustaksi?
Koska olen neurootikko, otin selvää Suomessa viime vuosikymmeninä tapahtuneista auringonpimennyksistä ja huomasin yllätyksekseni, että 22.7.1990 oli ikäpolveni elinajan ainoa täydellinen sellainen. Se tosin näkyi vain akselilla Helsinki-Joensuu. Asuin tuolloin Rovaniemellä, mikä varmaan selittää sen, etten itse tätä pimennystä muista. Osittaiset auringonpimennykset nähtiin kyllä sekä kesinä 1998 että 1999, joista jälkimmäisenä Maija Vilkkumaan biisi ilmestyi ja soi ahkerasti Radiomafiassa. En tullut koskaan ajatelleeksi, että siinä viitattaisiin selvästi vanhempaan ja dramaattisempaan tapahtumaan. Mutta vuonna 1990 Vilkkumaa oli 17-vuotias, niin että.
Tämä nyt on kuitenkin yhdentekevää verrattuna siihen, miten upeasti hän tässä biisissä pyörittää aurinko/kuu -symboliikkaa ja miten täydellinen hetki se on, kun söpö poplaulu taittuu c-osassa kaikkea teini-iän kauhua kanavoivaksi suomirock-gotiikaksi. Se on samanlainen täydellinen ja pian katoava hetki kuin kaikki ne teini-iän harvat täydelliset hetket, joiden päättymistä pelkää ennen niiden koittamistakaan.
Olet seitsemäntoista, kauneus kuolee, kaikki pimenee, maailma loppuu, hullut linnut huutavat taivaalla - vain hetken, mutta liian pitkän hetken.
Auringonpimennys Youtubessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti