Arkikielessä sisko-sanalla viitataan naispuoliseen sisarukseen, mutta poplyriikassa ilmaus on monitasoisempi. Pelle Miljoona ei laula sukulaisestaan säkeessä sisko, tahtoisin jäädä. Hippiretoriikassa kaikki sen allekirjoittavat olivat veljiä ja siskoja keskenään. Olisiko puhetapa peräisin afroamerikkalaisesta kulttuurista, hiphopissahan se elää edelleen.
Kun goottirockyhtye Varjon vokalisti Antti Lautala laulaa loistavan Paratiisissa-levyn parhaassa biisissä jollekulle, jonka toivoisi olevan hänelle sisko, ei sanavalinta tunnu liittyvän sen enempää suoriin sukulaisuussuhteisiin kuin hippien tai hiphoppareiden alakulttuurikieleenkään. Kyse on jostain syvemmästä, synkemmästä ja vaikeammin määriteltävästä.
Lautalan tarkoittama siskous tuntuisi kyllä liittyvän perheeseen, alkaahan Ole minulle sisko säkeellä Kerro, kerro mulle salaisuutesi / josta vanhemmat ennen varoitti / kauan sitten kadonnut siskoni. Mutta tämä sisko on verisukulaiseksi sekä vaarallinen että poissaoleva: Joskus toivon että peilit heijastaa sun kuvasi viereeni / tai hiljaisuus vereni seisauttaa.
Vampyyrimytologiahan tästä tulee mieleen, ja tuskin sattumalta. Verisukulaisuus on toisaalta ilmaus, joka kuulostaa vampirismilta sitä enemmän, mitä hartaammin sitä maistelee. Sekään ei tietysti ole sattumaa, että miellämme sukulaisuuden nimenomaan veren kautta ja elättelemme myyttiä olennosta, joka saa elinvoimansa nimenomaan verestämme.
Sukulaisuussuhteet kun eivät aina ole yksinkertaisia tai tasapuolisia. Vaiettuja asioitakin lienee suvussa kuin suvussa.
Ole minulle sisko on sellainen biisi, jonka takana voi kuvitella olevan tällaisia asioita puettuna mustien metaforien kaapuun. Se tuntuu tavallaan kertovan kahdesta eri kuvitteellisesta siskosta: peileissä näkymättömästä haamusiskosta ja toiveiden siskosta, joka korvaisi tämän kummittelevan siskon, vastaisi kertosäkeen pyyntöön:
Ole minulle sisko / Ole minulle sisko, jota ei koskaan ollut / Johdata turvallisesti kotiin.
Kotiin, joka on veljiin ja siskoihin tyypillisesti assosioituva paikka. Mutta tämän laulun kertojalla sellaista ei tunnu olevan, ainakaan ilman kadonnutta tai kuvitteellista siskoaan - joka voi tietysti olla haaveiltu rakastettukin, kuka tahansa, joka koditonta sielua voisi auttaa.
Oma näkemykseni on, että Varjon Paratiisissa ja Viimeinen näytös ovat parhaat Suomessa koskaan tehdyt goottirocklevyt. Yhtyeen tarina sisältää paljon tragiikkaa, mutta se resonoi musiikkiin tavalla, joka tekee siitä poikkeuksellisen merkityksellistä. Goottirock on usein ulkokohtaista ja maneerista. Ole minulle sisko on antiteesi kaikelle sellaiselle: kaikessa vähäeleisyydessään se välittää joka nuotillaan sitä poltetta, jonka takia upea taide on upeaa.
Ole minulle sisko -video Youtubessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti