Maailmanloppu tai maltillisemmin ilmaistuna tuntemamme yhteiskunnan romahdus on kieltämättä sellainen laulunaihe, joka kiinnostaa minua kovasti. Ehkä siksi, että tärkeiksi kokemistani laulunaiheista se on ihan lähtökohtaisesti isoin, ja pääsääntöisesti pidän isoihin aiheisiin tarttumisesta. Oma yhteiskunnallinen ajatteluni tuntuu sitä paitsi kallistuvan vuosi vuodelta enemmän siihen suuntaan, ettei tästä vaan tule enää yhtään mitään. Globaalista kapitalismista on kehkeytynyt helvetinkone, joka ruokkii itseään ja jonka toimintamekanismit tekevät sen kukistamisesta mahdotonta tai ainakin mahdottoman vaikeaa.
Paitsi että jossain vaiheessa se tietysti kukistuu. Mitä sen jälkeen, on oma ja täysin ratkaisematon kysymyksensä. On aivan liian todennäköistä, että tuohon prosessiin sisältyy paljon hävitystä ja helvetin kauhistusta, käyttääkseni sen kaltaisia raamatullisia muotoiluja, joita Jarkko Martikainenkin niin YUP:n laulaja-sanoittajana kuin sooloartistina on mielellään käyttänyt.
Kristillisen kulttuuripiirin tunnetuin maailmanloppuskenaariohan löytyy tietysti juuri Raamatun loppusivuilta, ja kristinusko taas lienee ihmiskunnan historian menestynein lopunajan kultti, mikä seikka on kyllä päässyt vuosisatojen saatossa vähän hämärtymään. Ehkä se on silti jotenkin leimannut ajatteluamme. Massiiviset apokalypsit kiehtovat meitä maallistumisasteestamme riippumatta. Meitä kiinnostaa Rooman valtakunnan tuho tai meininki Hitlerin bunkkerissa huhtikuussa 1945.
Toisaalta katharsiksen käsite periytyy jo pakanallisilta kreikkalaisilta teatteri-ihmisiltä, joten luultavasti kyse on yleisinhimillisestä draamantajusta. Niin tai näin, YUP:n parhaan levyn Normaalien maihinnousun päättävä iso teos Kaikki on hyvin on nähdäkseni parhaita kaiken tämän ilmentymiä suomalaisessa populaarimusiikissa. Se on katharsis jos mikä, vihainen loppulausunto, enemmän toive- kuin kauhukuva.
Jarkko Martikainen on omistanut aika suuren osan tuotannostaan kulutus- ja häsläyskulttuurin armottomaan ruoskimiseen. Kaikki on hyvin -biisin alkusäkeet niputtavat hänen näkemyksensä aiheesta kaiketi parhaiten:
Oli päivä maailman parhain / Oli vaatimuksia jo varhain / joita toimitettiin ties mistä / Oli hirveetä säätämistä / Kello kaulassaan aika juoksi / käsittämättä edes minkä vuoksi / Tiesi vain: tuloksia täytyi nostaa / Piiskata kuolluttakin hevosta / Niin me ravattiin kehdosta hautaan / hakattiin aivan kylmääkin rautaa / Kaikki tiesi jo tullessaan sisään: / Nyt vain kiireesti kaikkea lisää / Laitettiin vaikka heikolle jäälle / elementtitalot toisten päälle / Radio toisti tunnissa kerran: / Peilissäs näet maailman herran.
Se on minusta täsmällinen kuvaus yhteiskunnasta, joka on unohtanut tai tarkoituksella sivuuttanut elämämme perimmäisen luonteen lyhyenä visiittinä ympäristössä, joka ei oikeastaan välitä meistä ja pyrkimyksistämme lainkaan. Eniten rahaa takova menestyjäkään ei siitä kauaa nauti, sikäli kuin oletamme hänen siitä täällä ollessaan nauttivan. Tämmöinen nyt olisi isossa mittakaavassa pelkkää komediaa, ellei traaginen sivujuonne syntyisi siitä, että säheltäminen ja rahan kaltaisten kuvitteellisten asioiden perässä juokseminen olisi jo vaarantanut koko planeettamme.
Martikainen näkee yhteiskuntamme elävän "sekavaa syystä", jota leimaa nimenomaan absurdi ympäriinsä häseltäminen ja hirveä kiire ei-mihinkään. Kukaan ei ehdi pysähtyä miettimään, miksi yleensäkään tekee mitään. Aivan jokainen meistä joutuu tekemään aivan joka päivä melkoisen määrän asioita, joilla ei oikeastaan ole mitään mielekästä tarkoitusta. Koko elämänpiirimme perustuu sellaiselle hommailulle.
Tähän ongelmaan ei ole kuin yksi ratkaisu: täydellinen pysähtyminen. Siitä Kaikki on hyvin kertoo, sarjakuvamaisen fantasian keinoin. Mahtava myrsky nousee ja kaikki luonnon voimat kaatavat kaikkensa erehtyneiden ihmisten päälle. Mutta ei siinä kaikki: myös ihmisen omat aikaansaannokset kääntyvät häntä vastaan: Kuin jännitetty jousi / ostoskeskus otti ja nousi / teräksisille verkkojaloilleen / eikä muukaan jäisi aloilleen.
Ilmestymiskirjan kauhut manataan maailmanlopunkuvaelman tehosteiksi: Tulivaunut ja helvetin piskit / meteoreja kupeiltaan iski.
Kun kaikki tämä on purkautunut, on hiljaisuuden vuoro. Laulun kertoja vaimoineen löytää itsensä merenrannalta. Radioselostaja toteaa ohimennen: Äskettäin saamiemme tietojen mukaan Suomi on juuri kadonnut kartalta. Tyhjentävää lausuntoa seuraa euforinen ja kaunis coda: Nyt kaikki on hyvin / Taivas on hyvä / se on seesteinen, syvä / loputon / saa uskomaan, että kaikki muukin on.
Pöytä on puhdistettu, on aika aloittaa alusta. "Kaikki on hyvin" on toki monimielinen lausuma. Usein tällaisissa skenaarioissa areena on vapaa lähinnä aiempien virheiden toistamiselle. Aika oleellinen heitto taitaa olla tuo saa uskomaan, että kaikki muukin on. Seesteistä, syvää ja loputonta siis. Mutta ihminen on rajallinen ja hetkellinen ja harvoin kovin seesteinen.
YUP:n välillä melko raskassoutuisessa tuotannossa ja Normaalien maihinnousun albumikokonaisuudessa Kaikki on hyvin edustaa samaa katharsista, josta se kertoo. Kosketinvoittoinen, särökitaraton teos tavoittaa jotain rockmusiikkia suurempaa. Vuonna 2016 se tuntuu vielä paljon ajankohtaisemmalta kuin ilmestyessään, mutta toisaalta se, että Martikainen kirjoitti näistä asioista Nokia-Suomen pahimman hybriksen aikaan näin tinkimättömästi, todistaa hänen olevan näkemyksiään tarkkaan punnitseva taiteilija, ei mikään tuuliviiri.
Kaikki on hyvin YouTubessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti