Helsingin ja Tampereen välinen valtatie 3:n osuus uusittiin ja uudelleenlinjattiin 1960-luvulla, mutta jo 80-lukuun mennessä se oli ruuhkautunut toivottomasti, ja tarvittiin jälleen uusi tie. Moottoritie Helsingistä Hämeenlinnaan valmistui vuonna 1992, ja vuonna 2000 koko kehäkolmosen ja Tampereen kehätien välisen osuuden saattoi lopulta ajaa nelikaistaista moottoritietä. Vanha, Valkeakosken kautta kulkeva tie jäi kantatieksi, jonka merkitys isojen liikennevirtojen kannalta on marginaalinen.
Tuo ei ehkä vaikuta loistavaa popkappaletta käsittelevän blogikirjoituksen aloituskappaleelta, mutta mikäpä olisi palkitsevampaa kuin hieno popbiisi, joka uskaltautuu popbiisille epätavalliseen viitekehykseen. Teistä on tietysti tehty paljonkin lauluja, mutta toista Matti Johannes Koivun 80-luvun lapset -mestariteoksen kaltaista ei nyt tule mieleen.
Kun lauletaan tiestä, lauletaan tietysti asioista, joita se symboloi. Tässä tapauksessa ne eivät kuitenkaan liity mitenkään vapauteen tai pois pääsemiseen, joita tie voisi esimerkiksi Springsteenin laulussa symboloida. Ei niin, etteikö 80-luvun lapset olisi silti aika springsteeniläinen kappale omalla tavallaan. Springsteenhän on autoiluhommien ohella kirjoittanut paljon rakennemuutoksesta ja yhteiskunnan suurista kehityslinjoista omasta yksilöllis-nostalgisesta perspektiivistään. Springsteeniläisessä kokemusmaailmassa ajat eivät muutu parempaan suuntaan. Niin ei käy Matti Johannes Koivullakaan.
80-luvun alun lapsi Koivu on suunnilleen samaa ikäpolvea kuin minäkin, vaikka itse ehdinkin syntyä täpärästi 70-luvun puolella. On helppo tunnistaa tämän biisin peruskokemus: meidän vanhemmillamme oli utopioita, uskoa positiivisiin kehityskulkuihin, edistykseen ja tieteeseen, yhteiskunnan muuttumiseen koko ajan paremmaksi ja rationaalisemmaksi ja virtaviivaisemmaksi. Meillä taas on pelkoja, vainoharhoja, maailmanlopun skenaarioita ja tunne kaiken muuttumisesta lähinnä vain kaoottisemmaksi. Sillä taas on paljonkin tekemistä sen kanssa, että asioiden mittasuhteet ovat karanneet käsistä.
60-luvun utopia oli valtatie, jonka piti kestää täältä ikuisuuteen, mutta joka kesti vain 30 vuotta, vaikka se on nykyään ikuisuus. Tuo vanha valtatie vaikuttaa nykyään söpöltä, pittoreskilta ja ihmisenkokoiselta. Olen kulkenut viime aikoina paljon Väinö Paunun busseilla, joista osa ajaa Tampereelle suoraan moottoritietä, osa poikkeaa vanhaa tietä synnyinkaupunkini Valkeakosken kautta. Tuo tie kulkee myös Sääksmäen ainutlaatuisen kauniiden siltojen kautta, ja ne Koivun biisissäkin mainitaan, samoin kuin siltakahvila, jossa äitini oli nuorena kesätöissä. Ei liene ihme, että 80-luvun lapset osuu syvälle hermoon.
Biisin ytimessä on kontrasti yhä pröystäilevämmäksi käyvän edistyksen ja sen yhä alakuloisemman pohjavireen välillä. Nelikaistainen moottoritie ABC-asemineen ei enää edustakaan kirkasta tulevaisuutta, vaan tuntuu ainoastaan lopun enteeltä: liian räikeältä, liian hahmottomalta, oudolla tavalla klaustrofobiselta verrattuna vanhaan, nöyrempään tiehen. Tällaiset tunnelmat ovat ominaisia kaikille auringonlaskuun käyville sivilisaatioille.
Koivu taitaa tosin laulaa tässä omasta henkilökohtaisesta melankoliastaankin. Siksi kai biisin loistava kertosäe Minä kadehdin 60-luvun virkamiesten naiivia utopiaa / ja minä vihaan sitä vaihtuu lopussa kertomaan 80-luvusta. Ehkä suurin odotuksin rakennetuissa ja pian unohdettavissa teissä tiivistyy jotain surumielisen nostalgikon elämänasenteelle keskeistä. Tällainen ihminen näkee samaa haipunutta glooriaa missä ikinä kulkeekin. Myönnän kuuluvani joukkoon.
Kaikkine oheismerkityksineenkin 80-luvun lapset on silti minulle ennen muuta biisi infrastruktuurista. Siitä pitäisi ehdottomasti tehdä enemmän biisejä. Historia konkretisoituu paikoissa, joissa kuljemme arkena. Ei se ole vain vierailuja johonkin, vaikka nyt aihetta sivuten Hämeen linnaan. Mitä läheisemmästä historiasta puhutaan, sitä selvemmin sen kerrokset näkyvät kaikkialla.
Valheellisen epäromanttisissa asioissa, kuten teissä, silloissa, huoltoasemissa ja pientareissa on kaikki ne odotukset ja pettymykset, jotka ne rakentaneissa ihmisissäkin oli. Ne säilövät menneisyyttä, joka taas heijastuu aina nykyisyyteen ja määrittää suhdettamme siihen.
Siksi 80-luvun lapset on yksi suurista suomalaisista lauluista.
80-luvun lapset Youtubessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti