Sotienjälkeinen iskelmän kulta-aika on tällä listalla jossain määrin aliedustettuna siitä syystä, että päätin rajata mukaan vain suomalaisia originaalikappaleita, kun taas tuolloin tehtiin paljon käännöskamaa. Laila Kinnunen on kiistatta parhaita iskelmälaulajia koskaan, mutta hänenkin klassisimmista esityksistään monet ovat käännöksiä. Eivät sentään kaikki: löytyy esimerkiksi tämä upea euroviisutarjokas, jonka Kinnunen levytti oikeastaan useita vuosia suosionsa varsinaisen huipun jälkeen. Vaikka hän oli edelleen reilusti alle kolmekymppinen, Börje Sundgrenin ja Saukin kappaleessa on nostalgista ja vähän surumielistä taaksepäin katsomisen tuntua, mikä resonoi sen kanssa, ettei Kinnunen tämän jälkeen enää saanut uraansa eikä kai elämäänsäkään raiteilleen.
Muun ohessa Muistojen Bulevardi on olennainen Helsinki-biisi. Nimi tuntuisi äkkiseltään kovin mannermaiselta, mutta tämä bulevardihan tosiaan kirjoitetaan isolla, ja biisi viittaa tuon nimiseen Helsingin katuun. Se onkin yksi Helsingin eurooppalaisimmista kaduista hienostuneine pikkuliikkeineen ja vanhoine lehmuksineen. On myös symbolisesti tärkeää, että se vie keskustasta meren äärelle ja satama-alueiden tuntumaan, siis kohti Eurooppaa. Se on selkänsä entiselle kääntävän vapaan ihmisen katu, ja siinä on edelleen paljon sellaista 50-60 -lukujen nyt jo vanhahtavalta tuntuvaa eleganttia modernia.
Muistojen Bulevardi pukee tämän tunnelman säveliksi täydellisesti. Se kuulostaa oikeastaan enemmän ranskalaiselta kuin suomalaiselta. Sävellyksenä se ei jumita sijoillaan, vaan kurottaa kattojen ylle raikkaaseen meri-ilmaan. Sovitus on höyhenenkeveä ja viimeisen päälle harkittu. Kinnusen laulu ilmentää patetian sijaan kuulasta melankoliaa. Kokonaisuudessa on alkusyksyn sateista ja puhdistavaa ilmaa, ja tällaisessa syyspäivässä tekstinkin tarkastelupiste on, vaikka siinä kevättä muistellaankin - edellistä kevättä tai vuosien takaista, joka tapauksessa kevättä, jonka kuluessa jokin rakkaustarina muiden rakkaustarinoiden joukossa näyteltiin.
Kertoja kulkee Bulevardilla, samoissa maisemissa, joissa aikanaan odotti rakastettuaan. Toisin on nyt: Pois leijaa lehdet kuihtuvain lehmusten / Syksy saapuu, sua odota en. Hän elää kuitenkin hetket kauniit mielessään uudelleen, katkeruutta tähän rakkaustarinaan ei sisälly. Sadepisaroiden verhon takana kaupunki loistaa heijastellen sitä kauneutta, jota päättyneessäkin rakkaudessa voi olla.
Muistojen Bulevardia voi pitää 50-luvun loppupuolella iskelmämarkkinat vallanneen jazzahtavan tyylin loisteliaana jälkikirjoituksena, tai sitten sen voi nähdä vuoden 1966 ajanhengen kautta: näkeehän esimerkiksi pophistorioitsija Bob Stanley tuon vuoden kaiken uuden, nuorekkaan, modernin ja optimistisen huipentumana. Tätä ajatusta pitää jonkin verran soveltaa puhuttaessa suomalaisesta iskelmästä, jonka kentällä Muistojen Bulevardi oli ilmestyessään kai jossain määrin vastahankainen ja ulkopuolinen teos, kun tangobuumin jälkimainingit yhä löivät. Tämä on edelleen urbaaneinta ja viileintä suomalaista iskelmää, ja on suuri harmi, ettei Kinnunen pystynyt jatkamaan tässä viitoitetulla tiellä.
Muistojen Bulevardi Youtubessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti