Suomen romaneilla on mielenkiintoinen rooli iskelmäperinteessämme sekä laulujen aiheena että niiden tekijöinä ja laulajina. Vähemmistö, joka on käytännössä kohdannut kautta aikojen lähinnä syrjintää ja ennakkoluuloja, onkin muuttunut Mustalaisviulun tapaisissa klassikoissa romanttisen kulkurifantasian symboliksi. Toisaalta romanit itse ovat tunnetusti rakastaneet iskelmän teatraalisuutta, ja suosittuja vähemmistöön lukeutuvia iskelmälaulajia on pitkä lista. Harva heistä on pyrkinyt vetoamaan yleisöön nimenomaan romanifantasioita ruokkimalla, ja miksipä olisivatkaan. Suomi-iskelmän historiassa on kuitenkin ilman muuta tilaa yhtyeelle, joka kaappaa vähemmistön omista lähtökohdista tuon romanttisen mustalaiskuvaston omaan käyttöönsä ja tekee siitä jotain vähintäänkin yhtä hehkuvaa ja paatoksellista, mutta väistämättä todellisemman tuntuista. Hortto Kaalo oli ja on sellainen yhtye ja täyttää tärkeän paikan iskelmän palapelissä.
Saman tien täytyy tosin todeta, ettei Hortto Kaalo ole mitenkään omistautunut juuri mustalaisromantiikalle, vaan heidän musiikissaan on vähintään yhtä vahva realistinen puoli. Kantaaottavakin - tekiväthän he läpimurtonsa biisillä Miksi ovet ei aukene meille? Mutta tietysti romanttiset laulut Bessarabiasta tai Maredzenza-nimisestä kaunottaresta ovat monelle niitä rakkaimpia, ja myönnän kyllä kuuluvani tähän joukkoon. Tällainen hehkutus on universaalisti pätevää ja toimii suuria tunteita janoavalle ihmiselle huumeen tavoin.
Paras kaikista on Vapaa mustalainen, joka on eeppinen biisi ja ihan musiikillisestikin Hortto Kaalon komein saavutus. Kaipaus kotiin ja ikuisen kodittomuuden tunne ovat tässä se vastakohtapari, jonka varaan kappaleen tunnetaso virittyy. Mutta siinä missä tyypillisessä suomalaisessa iskelmässä koti ja kodittomuus sulkevat toisensa loogisesti pois - on kotitölli yhtäällä ja sinne paluusta haikaileva kulkija aivan toisaalla - tässä nämä ovat mielenkiintoisella tavalla yhtä. Koti on kodittomuudessa. Koti on paikka, tässä tapauksessa Moldavia. Mutta siellä ei ole harmajaa tölliä rakkaineen, vaan virvatulen lailla lepattavia nuotioita arolla, joka ei tietenkään ole mitään todellista Moldaviaa, vaan öisissä unissa nähtyä haaveiden maata. Siellä on ystäviä nuotioiden äärellä, kodittomia hekin. Ei kattoa pään päällä, mutta vapaus kuitenkin. Se on paikka, johon loputon vaellus loppuu, kun loppuu tämänpuoleinen todellisuuskin: Tänne päättyy taivaan tähtien vyö.
Tämä ei ole kulkurifantasia, vaan fantasia pysähtymisestä, levosta ja kuulumisesta jonnekin. Se ei lopulta ole kovin kaukana jostain Satumaasta. Ja toisaalta kuitenkin on: sen nopea-hidas-nopeampi-nopeampi -rakenteessa soi maanteiden dynamiikka aivan toisella tapaa kuin staattisessa kansallistangossa, eivätkä trion yhdessä laulamat kertosäkeet sopisi koskaan itseensä käpertyneen yksilön ahdistusta heijastavaan sydänsuruiskelmään.
Siinä on jotain tuttua ja jotain erilaista ja se kipinöi tavalla, johon rutinoitunut liukuhihnaiskelmä on pystynyt vain kaikkein suurimpien mestareidensa kaikkein parhaissa töissä.
Vapaa mustalainen Youtubessa
Huippu analyysi kappaleesta,onnea.
VastaaPoista