Noin niin kuin biisinä Lännen lokari on oikein hyvä jenkka, muttei varsinaisesti sen enempää. Kappaleen kulttuuriset merkitykset ovatkin sitten niin painavia, että harva suomen kielellä kirjoitettu kappale yltää samaan. Niistä merkityksistä riittäisi sanottavaa, mutta lähdetään nyt siitä, että kun on Suurta Kansallista Historiankirjoitusta ja sitten sellaista pienempää ja vastahankaisempaa historiankirjoitusta, niin monessa mielessä Lännen lokari on tuon jälkimmäisen historiankirjoituksen ikonisin perusteos - provokatiivinen vastalause sille runebergiläiselle kuvalle suomalaisuudesta, jota biisin kirjoitusaikana monissa piireissä eläteltiin ja joka toimi tärkeänä innoittajana juurikin sen levytysvuonna 1930 eskaloituneelle nationalistiselle radikalismille.
Savosta Ameriikkaan emigroitunut tarinaniskijä Salomaa tuskin itse ajatteli kirjoittavansa kannanottoa vanhan kotimaan tunnelmiin. Lännen lokari on suunnattu suomalaissiirtolaisille, jotka ovat uudella mantereella olleet marginaalin marginaalia, valtavien maahanmuuttajajoukkojen pieni murto-osa. Kyse on itsetunnon kohotuksesta ja puhtaasta viihteestä, rankkaa työtä jaksottavien rankkojen huvien taustamusiikista. Amerikkaan muuttaneet suomalaiset eivät tietenkään ole olleet nuoren kansakunnan menestyvintä kärkeä. Heille laulettaessa ei ole tarvinnut huomioida Saarijärven Paavoa muistelevien moraalipoliisien näkemyksiä. Lännen lokarin rosoinen pillunmetsästysuho onkin jotain, mitä koti-Suomessa ei todellakaan olisi ollut mahdollista levyttää vuonna 1930.
Suomalaisen Amerikan-siirtolaisuuden ylivoimainen ykkösalue oli Pohjanmaa, josta reissuun lähti sekä talollisten nuorempia poikia että köyhempää väkeä. Liekö sitten niin, että taustasta riippumatta jonkinlainen jäyhä työnteon mentaliteetti yhdisti pohjalaisia, maakunnallista stereotypiaa noudatellen. Lännen lokarissa sellaisesta ei ole tietoakaan. Vaikka biisin kertoja ilmoittautuukin tukkijätkäksi, on hän ilman muuta itäsuomalainen pelimies, jota raataminen ei tosiasiassa kiinnosta paskaakaan, kun on hameitakin jahdattavana ja kokkapuheita kerrottavana. Salomaa, joka myöhemmällä iällä palasikin Suomeen ajotaidottomana, mutta hienon auton kanssa, on true original härski ameriikanserkku. Juttuihin ei voi luottaa nimeksikään, mutta ainahan hyvä tarina huonon totuuden voittaa. Harva suomalaissiirtolainen lienee kiertänyt mannerta Alaskasta Meksikoon, mutta kotona on tietysti ollut mukavampi laulaa sellaisesta kuin yksitoikkoisesta metsä- tai kaivostyöstä.
Tämän ambivalentin leuhkimisen takia Salomaa ei aikanaan Suomessa saavuttanut sen enempää vasemmistolaisen kuin oikeistolaisenkaan eliitin suosiota - sotien jälkeen Lännen lokarista tuli viimeinen hitti tekijänsä kotimaassakin, mutta kuuluisan tarinan mukaan Yleisradion vasemmistolainen pääjohtaja Hella Wuolijoki paheksui renkutusta siinä määrin, että rikkoi suurieleisesti levyn, joita tietysti löytyi levystöstä lisää. Hiski Salomaasta ei ollut minkään värisen establishmentin laulajaksi, siitäkään huolimatta, että hänen toiseksi tunnetuin kappaleensa Vapauden kaiho on punaisen poliittisen laululiikkeemme perusteoksia.
Mutta ns. kansa on rakastanut näitä lauluja vuosikymmenestä toiseen, ja lukuisat coverversiotkin kertovat niiden elinvoimaisuudesta.
Lännen lokari Youtubessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti