#46: Tulenkantajat: Rollofunk (2001)

[Tämä on editoitu versio kirjoituksestani, joka ilmestyi Nuorgam-verkkomedian 2000-luvun kotimaiset pophelmet -sarjassa 11.8.2012. Sittemmin kävi ilmi, että tuon tekstin alussa mainittu, muistaakseni Discogsista haettu säveltäjäkrediitti on puutteellinen; säveltämässä oli muitakin bändin jäseniä. Ilmiantakoot itsensä vaikka tässä.]

Kevättalvella 2001 oli vasta puolitoista vuotta siitä, kun olin muuttanut Rovaniemeltä Helsinkiin opiskelemaan. Ihminen tarvitsee kotipaikkaidentiteetin, mutta minä harhailin vanhan ja uuden sellaisen välimaastossa. Helsinki tuntui siistiltä paikalta, mutta helsinkiläiset usein ärsyttäviltä, ihan vain siksi, että olivat joissakin asioissa erilaisia kuin rovaniemeläiset. Heillä oli erilainen tapakulttuuri ja erilainen retoriikka ja kaikenlaisia itsestäni vieraalta tuntuneita skenejä ja juttuja.

Peitin hämmennystäni huvittavalla uholla ja lappilaisen suoraselkäisyyden larppaamisella. Join tiukkoja viinoja sellaisenaan ja harrastin jämäkkyyttä puolustavaa retoriikkaa (vaikka Lapissa on itse asiassa hyvinkin voimakas selän takana kieroilun ja suhmuroinnin perinne). Rovaniemellä olin ollut joku kirjoja lukeva nörtti, etelässä mielsinkin yhtäkkiä itseni konstailemattomaksi syrjäseutujen mieheksi (vaikka olinkin kotoisin säntilliseltä omakotialueelta, jollaisia on kaikkialla).
Keskelle tätä lievästi tragikoomista identiteettikriisiä iski sitten perihelsinkiläisen MoonTV-kanavan näyttämä musiikkivideo Tulenkantajat-yhtyeen kolmannesta singlestä. Olin toki tietoinen bändistä, tai jollain tasolla myös sen aiemmasta Nuoret Herrat -inkarnaatiosta. En kuitenkaan vielä tuossa vaiheessa ollut kovin kiinnostunut uudesta suomiräpistä.

En kuitenkaan ollut kuullut Tulenkantajien kahta ensimmäistä singleä, vaikka ne olikin julkaistu genren tuolloisen hypetyksen siivittämänä - ja outoa kyllä - Poko Rekordsin kautta. En tiennyt, että Nuoret Herrat olivat itse asiassa äänittäneet Rollofunkin varhaisen version jo vuonna 1999.
Kappale iski tajuntaani aivan puun takaa, ja suhtauduin siihen saman tien hurmioituneella innolla. Jumalauta, tässähän on historian ensimmäinen Rovaniemi-anthem! Biisi, jossa kerrotaan etelän vetelille suorat sanat ja muistutetaan siitä, missä on oikeasti kova meno! Kaikki tämä mainion rempseällä asenteella. Räppäreiden Hannibalin ja Sopan retoriikassa uho ja huumori sekoittuvat rovaniemeläiseksi gangstaräpiksi, joka on juuri sellaista kuin rovaniemeläisen gangstaräpin pitää mielestäni yhä edelleen olla. Aina on vähän enemmän sanottavaa kuin katetta sille, ja tämä myös tiedetään - samoin kuin se, että Rovaniemestä voi väittää eteläsuomalaisille monia asioita ilman, että nämä pystyisivät niitä kyseenalaistamaan.

Vielä enemmän Rollofunk varmasti vaikutti nuoremman polven rovaniemeläisten kuvaan kotikaupungistaan. Ensinnäkin ”Rollo” kotikaupunkini lempinimenä oli ainakin minulle ihan uusi. Käsittääkseni sitä oli käytetty lähinnä bändiläisten omassa kaveriporukassa. Rovaniemen nuoriso omaksui sen kuitenkin saman tien. Se vakiintui ”Stadin” tai ”Mansen” kaltaiseksi yleiskäsitteeksi muutamassa kuukaudessa ja on pitänyt pintansa nämä kuluneet vuodet - leviten sitten vielä eteläänkin. Aika harva kokoonpano voi leuhkia pystyneensä muuttamaan ihmisten arkista kielenkäyttöä pysyvästi.

Rollofunkin vaikutusvaltaisuutta ei sovi ihmetellä. Pikkukaupungeista kirjoitetaan yleensä lauluja, joissa seisoskellaan rautatien varressa ja haikaillaan pois. Niitä tarvitaan, mutta useimmat ihmiset eivät voi tai jaksa elää elämäänsä haluten koko ajan pois jostain tai omat juurensa kiistäen. Pikkukaupungista pitää voida tuntea ylpeyttäkin. Pitää voida ajatella, että siellä on jotain, mitä muualla ei ole; oma meininkinsä, omat bileet.

Tällainen positiivinen asenne voisi olla aluepoliittisestikin viisasta ainaisen marisemisen sijaan.

Vuonna 2016 minulla ei ole enää kriisejä kotipaikkaidentiteetin suhteen. On ehkä tullut ymmärrettyä, että niitä voi olla monia, sopuisassa rinnakkaiselossa. En tunne tarvetta alleviivata menneisyyttäni napapiirin tuntumassa, mutta puhun siitä mielelläni ja toivoakseni realistis-positiiviseen sävyyn. Rollofunk kuulostaa edelleen loistavalta ja saa hyvälle tuulelle. Biisi on nimensä mukaisesti funkia, letkeää mutta tiukkaa poljentoa, jonka päälle sanataiteilijat Hannibal ja Soppa heittävät pilke silmäkulmassa kotipaikkauhoa, muissa paikoissa asuvien kevyttä dissausta, sisäpiiriläppää ja muka-väkivaltaisia uhkauksia.

Vuoden 2001 suomiräp-tulvasta käytännössä mikään ei ole kestänyt aikaa näin hyvin, puhuttiin sitten läpistä tai musiikillisesta ilmaisusta. Ja tämä pätee koko nimettömään esikoisalbumiin. Tulenkantajat toi ensimmäisenä ryhmänä tällaisen livepoljentoisen ja luontevasti svengaavan meiningin vuosituhannen vaihteen hiphopiin, ja luulisin, että vuoden 2003 Hyvää syntymäpäivää, rouva presidentti -albumiin mennessä bändi teki sen paremmin kuin kukaan sittemmin.

Sitten se hajosi. Ehkä osittain siksikin, että oli aikaansa edellä Ezkimon ja Skandaalin ollessa kovia juttuja. Mutta Hannibal ja Soppa tekivät kaksi oikein hyvää duolevyä, ja Hannibal on sittemmin tehnyt Joku Roti Mafia -kollektiivin kanssa vielä näitäkin paremman, Tulenkantajienkin tuotokset albumikokonaisuutena ehkä voittavan Viimiseen hengenvetoon -klassikon (2011). Tulenkantajien muusikoita taas on päätynyt mm. tekemään klassikkotasoista kamaa Jaakko Laitinen & Väärä Raha -yhtyeen riveissä.


Rollofunk-video Youtubessa . Suositeltavaa nauttia tämä biisi videon kanssa! Sen uutislähetysparodia kuvittaa Rovaniemi-uhon tavalla, joka viimeistään saa kuulijan Etelä-Suomestakin pääsemaan kontekstiin käsiksi.