Joskus satakunta vuotta ennen Ruger Hauerin esikoislevyä Eino Leino kirjoitti ikonisen runonsa Jumalten keinu, jota on totuttu pitämään humalahakuisen bohemian ylistyslauluna. Kyllähän Leinolle viina maistuikin kaikkien aikalaislausuntojen ja myöhempien selvitysten mukaan. Niinpä hänen jumalten keinunsa on ollut helppo tulkita nousuhumalan, laskuhumalan ja krapulan epäpyhän kolmiyhteyden heilahteluksi.
Toinen ilmeinen tulkinta liittyy mielialanvaihteluihin, vähintään kevyen mittakaavan maanis-depressiivisyyteen. Sellaisesta kärsivällä ihmisellä on vielä juoppoa paljon suurempikin syy kokea olevansa jumalten keinussa, itseään paljon suurempien voimien vauhditettavana.
Riippusilta eroaa keinusta siinä, ettei se heilu edes ja takaisin. Se johtaa rannalta toiselle, teoriassa sen ylittäminen on järkevää. Se vain on epävakaa ja pelottava. Periaatteessa toimiva rakennelma, käytännössä hatara toiveuni.
Minun elämäni tärkein riippusilta kulki Ylivieskan Raudaskylässä Kalajoen yli. Isoäitini asui Raudaskylässä. Riippusillan ylittäminen oli lapsena aina pelottava ja jännittävä kokemus. Vastarannalta ei oikeastaan löytynyt mitään. Hylätty tiilitehdas siellä oli, ja junapysäkki, jolla ei enää pysähdytty.
Ruger Hauerin kuvaama riippusilta ei sekään johda mihinkään, ellei sitten nihkeään itsetuhoon. Ensinnäkin se on kuviteltu rakennelma: tuntuu kuin rakentaisin riippusiltaa galaksien väliin. Puhutaan yhteyksistä, joita on mahdotonta muodostaa. Etäisyydet ovat liian pitkiä, sillat liian epävakaita. Hyvin pian kommunikaatiota tavoitteleva kertoja huomaa roikkuvansa pää alas riippusillalta. Hän on luottanut vääriin yhteyksiin ja tavoitellut väärää vastarantaa. Ei siellä ole ketään, joka vastaisi. Silta on vaarallinen, vesi alapuolella kutsuvaa ja mustaa.
Niin suurta menestystä kuin Ruger Hauerin jäsenistä varsinkin Pyhimys ja Paperi T ovatkin sittemmin saavuttaneet, yhtyeen esikoislevy Se syvenee syksyllä on edelleen parasta kenenkään asianosaisen tekemää. Sen päätösbiisinä Riippusillalla on aivan erityinen paikkansa sydämessäni. Tuossa vaiheessa maailmanhistoriaa kukaan Suomessa ei tehnyt tällaista räppiä: depression, vihan ja kaunokirjallisuuden voimavaroja yhdistelevää synkkää epiikkaa, joka toimii kuin ohimennen ja Tommishockin räppäämissä alkusäkeissään esimerkkinä siitä, että hyvä suomiräppi on modernia Kalevalaa, jos sellaista kaivataan:
Mulla on tuhansia sivuja jo / nelisäkeitä mis maapallon sisus hajoo / hei, mä nään sen tulevan / hajonneen unelman / nään savusia kuvia kun leikitään tulella.
Riippusilta Youtubessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti