Suomalaisessa populaarissa laulussa ja tässä blogissakin on ihannoitu nuoruutta määrättömin määrin. Ihan kuin paikkaansa yhteiskuntaelämässä etsivän parikymppisen elämässä olisi koskaan ollut mitään hohtoa. Elämän tähtihetket ja rakkausasioiden selvittelyt on aina pitänyt kokea selkää hiertävän paskan ohessa. Tottakai ne ovat silti osa totuutta, mutta ehkäpä kansakunnan laulukaanon vaatii ainakin yhden klassikon, joka kuvaa sitä toista puolta.
Se klassikko on Veikko Lavin Lasijauholaivakeikka. Se kuvaa todellisuutta, jolla ei ole juurikaan tekemistä minkään kultaisen nuoruuden kanssa. Ei kieritetä, pyöritetä pellavapäätä, vaan roikutaan satamassa odottamassa edes päivän työkeikkaa, ja jos sellaisen sitten saa, on seuraavana aamuna selkä verillä, ja haavoja voiteleva äiti itku silmässä.
Nykyään vuokra- ja pätkätyöläisten todellisuus ei ole aivan samaa fyysistä turpiinottoa, mutta henkisesti ero 30-lukuun ei ole suuri. Tuhannet ihmiset myyvät nuoruuttaan halvalla tai olemattomalla hinnalla, saavat tilin mutakuopassa tai eivät sielläkään.
Lasijauholaivakeikka Youtubessa
Tili lähinnä käytettiin, eikä saatu, Mutakuopassa. Se oli ahtaajien ja merimiesten kapakka.
VastaaPoista