Blogissa tähän mennessä käsitellyistä artisteista CMX tuotti selvästi eniten hankaluuksia sen suhteen, mikä kappale listalle kuuluisi. Vaikka mikä. CMX oli noin vuosina 1995-1999 yksi elämäni kaikkein tärkeimmistä asioista, ja vaikka todellinen fanitus hiipui uuden vuosituhannen myötä, ei bändi itse ole mihinkään hiipunut, vaan jatkanut enimmäkseen varsin hyvän musiikin tekemistä. Klassikoita riittää. Ja toisaalta biisivalintaa vaikeutti sekin, ettei CMX tästä huolimatta tunnu biisilähtöiseltä yhtyeeltä. Se on enemmänkin kokonaistaideteos, oma maailmansa. Sen merkitystä ei voi tiivistää mihinkään tiettyyn kappaleeseen, sen enempää yleisellä kuin yksityiselläkään tasolla.
Kätketyllä kukalla oli loppumetreille asti kaksi vakavaa kilpailijaa. Toinen oli saman Veljeskunta-levyn helmiin lukeutuva Helvetin hyvä paimen, joka on tavallaan musiikillisesti riisutumpi, joskin vielä toismaailmallisempi tulkinta samankaltaisista teemoista. Toinen oli tuotannon aivan eri ääripäätä kaiketi edustava Myrskyn ratsut, staattisen surumielinen möhömahaklassikko Dinosaurus Stereophonicus -tuplalta, joka on jo vuosia tuntunut CMX:n parhaalta albumikokonaisuudelta.
Nimenomaan Myrskyn ratsujen valitseminen tuntui vielä puoli tuntia ennen tämän tekstin kirjoittamista jo päätetyltä asialta, mutta sitten aloin miettiä, mikä CMX:n musiikin merkitys elämässäni ihan alun alkaen oli, millaisiin ilmaisutapoihin ja teemoihin se perustui. Tulin siihen tulokseen, että Kätketty kukka edustaa kuitenkin kaikkein parhaiten tätä kaikkea.
Avainsana voisi olla esimerkiksi mysteeri. Se teini-ikäistä viehätti CMX:n musiikissa ja A.W. Yrjänän teksteissä - tai tarkemmin sanottuna yhtyeen olemisen ja tekemisen tavassa kokonaisuutena. Sen mysteerin vetovoimaa on ollut helppo aliarvioida myöhempinä vuosina, kun kaikenlaiset oman elämän ja ympäröivän kulttuurin kehityskulut ovat riisuneet mahdollisuudenkin mysteeriin useimmista maailman asioista. Liian usein on tuntunut siltä, ettei taide enää tule vieraalta ja uhkaavalta planeetalta, ettei se voi tulla, vaikka äärimmäisen lahjakkaat taiteilijat tekisivät kaikkensa sellaisen vaikutelman tuottamiseksi. On se toki vieläkin mahdollista, ja luultavasti tässä subjektiivisessa ongelmassa on suurelta osin kyse vain niinkin banaalista ilmiöstä kuin vanhenemisesta.
Mutta 17-vuotiaana mysteeri oli kaikkialla CMX:n varhaisemmassa tuotannossa. Aloitin yhtyeeseen tutustumisen Aurasta ja Rautakanteleesta, joista varsinkin ensin mainittu nyt on klassikko sanan kaikissa merkityksissä. Mutta sitten vanhempi koulutoverini Jussi Kahlos nauhoitti minulle kasetille Kolmikärjen, Veljeskunnan ja Bad Vugumin aikaiset ep:t ja singlet, ja tulin temmatuksi vielä huomattavasti oudompaan ja armottomampaan universumiin, joka ei todellakaan tehnyt kuulijan, tutkimusmatkailijan, oloa kotoisaksi.
Silti tuossa vihaisessa, peräänantamattomassa musiikissa oli nuottien välissä liki pateettista kauneutta ja synkkää romantiikkaa, joka saa Kätketyssä kukassa aiempaa vahvemman roolin ja viittoo tietä CMX:n myöhempiin tekemisiin. Se on herkkä ja melodinen kappale, joka nyt vain sattuu sijoittumaan sateen ja toivottomuuden pieksämään maahan tai maailmaan - ja jonka rakenne menee niin, että herkät, melodiset säkeistöt kuvastavat alistumista rumuudelle ja valheelle, minkä Yrjänän ensin rähisemä, sitten korisema kertosäe kompromettoi uhmakkuudellaan.
Minä en koskaan, milloinkaan / tule lausuntoja antamaan / sillä niiden takaa petollisuus soi.
Luulisin kappaleen kertovan yrityksestä pysyä puhtaana ja paskasta irrallaan maailmassa, jossa se on koko ajan mahdottomampaa. Kätketty kukka on kenties se haavekuva ihmisyydestä, joka ei olisi kaiken rapauttavan ikeen alla. Tämä on vihaisen, mutta lähes luovuttaneen henkilön viimeinen taisteluhuuto. Lopun instrumentaalinen melumyrsky kuulostaa katarttiselta, mutta jättää avoimeksi, millaiseen puhdistumiseen tarina päättyy.
Tosin olen itse ollut melkein alusta asti siltä kannalta, ettei Yrjänän tekstejä ole tarkoitettu analysoitaviksi, vaikka hän itse epäilemättä tietää aivan tarkalleen, mitä mikäkin rivi hänelle itselleen tarkoittaa.
Niiden - kuten CMX:n musiikinkin - tarkoitus on avata ikkunoita maisemiin, joita emme arkeen kahlehdittuina kulkiessamme näe. Tässä mielessä CMX on hengellistä musiikkia puhtaimmillaan.
Kätketty kukka Spotifyssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti