Lau Naun musiikki on huomattavan abstraktia verrattuna ylivoimaiseen valtaosaan tässä blogissa käsitellystä. Analyyttinen käsittelytapa ei tee oikeutta sille. Se vaikuttaa tajunnan rajamailla häilähtävinä mielikuvina ja puhtaan äänen herättäminä tunnetiloina. Laululla ja sanoillakin on siinä usein tärkeä rooli, mutta ne eivät ole koskaan itsenäisiä rooleja. Ne toimivat kliseisesti sanottuna instrumentteina muiden joukossa. Yksittäisillä instrumenteilla ei muutenkaan ole Lau Naun musiikissa suurta merkitystä, ne sulautuvat osaksi kokonaisuutta. Hänen levynsä ovat kuulijan ympäröiviä maailmoja, tai sitten näkökulmia yhteen ja samaan Lau Nau -maailmaan.
Artistinimi Lau Nau kuulostaa jo itsessään fantasiamaailmalta. On jotenkin upeaa, että se on saatu aikaan yksinkertaisesti ottamalla alkukirjaimet melko tavanomaisesta nimestä Laura Naukkarinen. Näin helposti arkisesta voi tulla toismaailmallista, mutta nimelle vertoja vetävän musiikin tekeminen vaatiikin sitten jo enemmän. Lau Nau on siinä onnistunut, hänen levyjensä kuunteleminen tarkoittaa uppoutumista yhä syvemmälle eräänlaiseen äänten taikametsään, ja kun taannoin todistin hänen osana eräänlaista superbändiä säestävän livenä varhaista mykkäelokuvaa Prinssi Ahmedin seikkailut, olin yhtä lailla vaikuttunut. Elokuva oli ihan hauska, mutta jotenkin tuntui, että vasta musiikkisäestys loi sen ympärille maailman, johon saattoi astua.
Itsestänikin tuntuu silti yllättävältä, että olen päätynyt sijoittamaan yksittäisen Lau Nau -kappaleen näinkin korkealle tällä listalla. Hänen musiikkinsa ei ole millään lailla biisilähtöistä, myös "biisit" sulautuvat laajempien kokonaisuuksien osiksi, silloinkin kun kyse on vaikkapa Juokse sinä humma -versiosta. Kuoleman tappajan kuolemassa tuntuu kuitenkin olevan jotain todella erityislaatuista. Siitä on tullut minulle eräänlainen toteemibiisi.
Monista muista Lau Naun jutuista poiketen tämä on tanssimusiikkia, mutta tietysti aika valikoituun tanssimakuun. On hellittämätön elektroninen pulssi, sitä alleviivaavia rytmisiä ja soundillisia erikoistehosteita, hieman paniikinomainen, kiivas ja huohottava yleistunnelma. Kun tanssiminen kerran tuli mainittua, niin otsikko vie ajatukset tietysti jonkinlaiseen sätkivään kuolemantanssiin, mutta sellaiseksi biisissä on liikaa eteenpäin menemisen meininkiä, ja oikeastaan se kuulostaa enemmän juoksemiselta sydän kurkussa pimeässä metsässä. Lau Naun laulu on viitteellisesti artikuloitua ja hengästynyttä, joskin eräänlaiseksi kertosäkeeksi hahmottuvassa tahtoisin sua koskettaa / vaan en tiedä kuinka aloittaa -kohdassa lähestytään eräänlaista niin sanotulle popmusiikille ominaista flirttailevaa sävyä. Mutta tässä tietysti flirttaillaan kuoleman kanssa.
Tekstiä on turha analysoida kovin tarkkaan, paikoin siitä on vaikeaa saada edes selvää. Mutta ainakin kertojalla on kuolemaan suhde, joka vaikuttaa sekä eroottiselta että vihamieliseltä. Rakkaus ja kuolema mainitaan usein tärkeimmiksi laulunaiheiksi, ja erilaiset viha/rakkaussuhteet ovat popmusiikin keskeistä aiheistoa nekin, joten olisiko tässä sitten kyse viha/rakkaussuhteesta kuolemaan, joka tietysti onkin se pelottavin rakastaja ja ehkä rakkain vihollinenkin.
Biisiin tehty Sami Sanpäkkilän upea video (linkki kirjoituksen lopussa) kuvittaa sen maailman täydellisesti. Lau Nau esiintyy siinä eräänlaisena kuoleman morsiamena, samaan aikaan eteerisenä valkoisessa mekossaan että täysin konkreettisena mullan alta takaisin tähän maailmaan kaivautuessaan. Kuolemaa ei siis edusta mikään siluettipiirros luurangosta, vaan maa jalkojemme alla, se johon meidät aikanaan kuopataan.
Kuoleman tappajan kuolema. Lau Naun hahmo on kuoleman tappaja: Kuolema on nielty / ja voitto on saatu. Hän nousee mullan alta maan päälle rakastetun / vihollisen kukistettuaan. Silti otsikko määrittelee kappaleen kertovan hänen kuolemastaan, sillä kertaa lopullisesta. Tähän ehkä viittaa myös kappaleen pitkä lopuke, jossa tanssibiitti väistyy synkeäsävyisen ambient-taustan ja hieman hautajaisilta kuulostavan sanattoman laulun tieltä. Videossa tätä kuvittaa kohtaus, jossa Lau Nau tuntuu tavoittavan kirkkauden tai ekstaasin.
Kyse on kuitenkin eräänlaisesta yksilön kuolemantanssista - vastakohtana keskiaikaisten hautausmaiden muurien kuvaamalle ihmiskunnan kuolemantanssille. Tämän tanssin askeleet määrävät lähestymään ja loitontumaan, syleilemään ja kavahtamaan, kaipaamaan liki ja taistelemaan vastaan, saamaan osavoittoja ja lopulta nöyrtymään väistämättömän edessä ja sulautumaan osaksi kaikkeutta tai konkreettisemmin multaa jalkojemme alla.
Lau Naun tulkinta vapauttaa aiheen siitä raskaasta painolastista, mitä kuoleman todellinen läsnäolo elämässä merkitsee - tragedioita ja menetystä, aktuaalisia tapahtumia, jotka muokkaavat meitä raskaalla kädellä. Siitäkin näkökulmasta pitää kirjoittaa lauluja, mutta tämä ei ole sellainen laulu. Tämä kiertelee kuulijaa nuotiopiirin uloimman valonkajon ulkopuolella, kuiskii korvaan usvaisia säkeitä, vihjailee siitä, mikä meitä kaikkia odottaa. Romanssi tai satu kuolemasta, paras kuulemani sellainen.
Kuoleman tappajan kuolema -video Youtubessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti