Risto Ylihärsilä on varmaankin yksi prosaistina lahjakkaimmista suomalaisista laululyyrikoista koskaan, joten on ymmärrettävää, että hänelle tulee etsineeksi vertailukohtia enemmänkin "vakavan kaunokirjallisuuden" kuin musiikin alalta. Kovin läheisiä ei löydy sieltäkään, mutta olen lukenut viime aikoina Cormac McCarthya, viimeksi Kaikki kauniit hevoset -romaanin, ja on jotenkin vaikea olla rinnastamatta sitä tähän apokalyptiseen mestariteokseen. Riston biisi ja McCarthyn romaani ovat toki sävyltään kovinkin erilaisia, mutta jotain oleellista samaa niissä on. Kumpikin on lakonisuudessaankin dramaattinen kertomus ihmisestä, joka joutuu sattumalta ja tarkoittamattaan äärirajoille ja äärimmäiseen tilanteeseen. Fokus ei ole tilanteeseen päätymisessä, vaan siitä selviytymisessä ja sen jälkeisessä itsetutkiskelussa.Sekä Riston että McCarthyn kertojat ovat teini-ikäisiä, vielä vieraita maailman kylmyydessä.
Miten nämä kaksi teosta sitten eroavat toisistaan? Yhdessä aivan ratkaisevassa suhteessa. Runollinen realisti McCarthy on armollinen päähenkilölleen ja kirjoittaa hänet ymmärtämään omat moraaliset valintansa ja selviämään kamppailusta niiden kanssa voittajana. Hän on tehnyt sen, mikä hänen oli rationaalisesti ajateltuna pakko tehdä, ja sen täytyy riittää, paitsi maailman, myös omantunnon edessä.
Uskotko Jeesukseen Kristukseen? -biisin kertoja sen sijaan tulee tempaistuksi absurdiin painajaismaailmaan, jossa tällainen logiikka ei päde. Ilmeisesti hän ei ole syyllistynyt sen pahempaan kuin olemaan teini kaatokännissä ja päätymään arveluttavan tyypin luo yöksi. Sitten hän herää isäntänsä kuristaessa häntä veitsi toisessa kädessä. Sekava tilanne päättyy kertojan lyödessä hyökkääjää raskaalla esineellä, ilmeisen tappavasti, joskaan kertoja ei muista humalatilaltaan koko tapahtumaketjusta kuin irtonaisia välähdyksiä, eikä kuulijakaan saa tietää sen enempää. Kertoja pakenee paikalta, pää selviää vähitellen, eivätkä kuvat tapahtuneesta jätä häntä rauhaan. Koskaan, niin on kai lupa olettaa.
Uskotko Jeesukseen Kristukseen? ei ole osa mitään narratiivia kenenkään elämästä, vaan houreinen väliepisodi, eräänlainen käänteinen uskoontulo, saatanallinen ilmestys Damaskoksen tiellä. Tähän kai kappaleen uskonnollinen kuvastokin liittyy. Kertoja ei kohtaa mitä tahansa sairasta himomurhaajaa, vaan hahmon, joka on päättänyt ottaa elämän ja kuoleman vallan omiin käsiinsä - vantaalaisen lautturin, joka saattaa ihmiset vaikka omakätisesti pelastettujen joukkoon, elleivät nämä itse tajua siihen liittyä.
Uskotko Jeesukseen Kristukseen? on tietysti tulkittava myös Riston II-albumin kuolema- ja apokalypsi -konseptia vasten. Ihminen kuolee, ja kristinuskon eräs peruspointti on saattaa hänet kuolemaan, mitä tämän kappaleen psykopaattihahmo pyrkii ihan konkreettisesti harjoittamaan. Vastustamalla tätä pyrkimystä - kuoleman tappajan kuolema - kertoja putoaa eräänlaiseen välitilaan, johon hän jää ajelehtimaan ehkä lopputaipaleekseen täällä maan päällä. Kuolemasta ei voi saada kuin erävoittoja, niitäkin kalliilla hinnalla.
Nerokkaan kappaleen kruunaa sen sijoittaminen anonyymin kerrostalolähiön identtisten elementtilaatikoiden harmaankalseaan maisemaan. Kuoleman maisemaa, siinä kuin jokin Danten helvetti, tai enemmänkin.
Uskotko Jeesukseen Kristukseen? Youtubessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti