Badding on ollut pahimpia rasteja tätä listaa kasatessani. Hänen tärkeyttään laulajana, hahmona ja genrejen yhdistelijänä ei voi kiistää. Monet hänen parhaista kappaleistaan ovat kuitenkin käännöksiä tai uudelleentulkintoja vanhoista suomalaisista biiseistä. Suurin suosikkini on varmaankin Laivat, venäläinen sävelmä, jonka kääntäjäksi hälytettiin lyhyellä varoitusajalla kemiläinen aineenopettaja.
Mutta tekihän Badding itsekin lauluja. Ei nyt mainita tässä Paratiisia, vaikka tosi hyvähän sekin on, ja sanoittaja Arja Tiainen ansaitsee jokaisen siitä saamansa tekijänoikeussentin. Ajattelin, että ehkä Tähdet, tähdet. Tuntui kuitenkin liian raskaalta kirjoittaa siitä. Tämä liittyy perheensisäisiin juttuihin, joiden takia se ei voi koskaan olla minulle vain laulu ja joiden takia en halua siitä viime kädessä kirjoittaakaan.
Badding eli niin lyhyen ja traagisen ja ärsyttävänkin johdonmukaisen elämän, että sitä haluaisi ajatella hänen kokeneen onnentunteita edes joskus. Ei kai hänen koko merkityksensä suomalaiselle populaarimusiikille voi tiivistyä siihen mailleen painuvaan aurinkoon? Juurikin Ilta-aurinko oli se kappale, josta olin melkein loppuun asti kirjoittamassa tässä. Upea biisi, mutta yritä nyt sitten elää sen kanssa, kun asunnossa ei kuitenkaan ole vain tylppiä esineitä.
Sitten muistin Bussi Somerolle -kappaleen, jota olen rakastanut vilpittömän hyväntuulisesti siitä asti, kun sen joskus myöhäisteininä ensimmäisen kerran kuulin. Sen kuvaamassa kadonneessa maailmassa on jotain lähihistorianarkkarin huumetta, hataria omiakin muistikuvia sellaisista kesäisistä 80-luvun alun eteläisen Suomen teistä. Tai Keski-Pohjanmaan tai Etelä-Karjalan, nehän olivat minun sukujeni ja isovanhempieni seutuja. Mutkaiset ja mäkiset tiet ovat tässä maassa kuitenkin aika samanlaisia kaikkialla. Mökkimatkalla Ukonlammelle oli jokainen töyssy oma käännekohtansa, kun Ville-vaari ajoi "pikku-Fiiulla" hengenvaarallista vauhtia, ja Sirkka-täti ja Saimi-täti liveraportoivat ohitettavien talojen nimistä ja asukkaista.
Nuo Karjalan-sukulaiset olivat enimmäkseen Poutasia, ja tässä kappaleessa viitataan upeasti nimetyn Brynolf Poutasen kauppaan. Ei liene minun sukulaisiani, väärä maakunta. Vaan väliäkö tuolla. Tärkeintä tässä on kotiin palaamisen tunteen kytkeminen ruohonjuuritason maantieteeseen. Kyllä minä ainakin haluan elää maailmassa, jossa jokaisella mutkalla on merkitystä. Ja kun olen itse tänä vuonna reissannut jatkuvasti tuota maailman anonyymeintä Helsingin ja Tampereen välistä moottoritietä, olen oppinut arvostamaan niitä satunnaisesti kohdalleni osuvia busseja, jotka sentään kiertävät synnyinkaupunkini Valkeakosken kautta.
Mutta vaikka matka kävisi pelkkää moottoritietä, on sen kulullakin maamerkkinsä. Aivan kuten Baddingin kiemuraisilla kyläteilläkin. Kysehän on siitä, että on menossa kotiin. Tie voi viedä sinne mittasuhteistaan riippumatta.
Olisi kovin hauskaa ajatella, että Baddingilla olisi sellainen koti tässä maailmassa ollut. Mutta Bussi Somerolle on ammatti-iskelmänikkari Raul Reimanin sävellys ja sanoitus eikä välttämättä kerro melkein-kaimansa Somero-suhteesta mitään. Badding taisi kaivata tähtien takaiselle Somerolle, jonne ei Tarvontietä kiitävä bussi riittänyt viemään.
Lopulta en päässyt kovinkaan kauas Tähdet, tähdet -biisistä. Samasta aiheesta tämänkin voi katsoa kertovan.
Bussi Somerolle Youtubessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti