En oikeastaan tunne Ritva Sorvalin muita tekemisiä laulajana tai näyttelijänä kovin hyvin, mutta tämä tulkinta Kaj Chydeniuksen sävellyksestä Kaarlo Sarkian runoon on pysäyttävä, yksi elämäni tärkeistä biiseistä. Chydenius on aina uskonut siihen laulunteon tapaan, jossa säveltäjä ottaa valmiin tekstin ja antaa lopputuloksen oikean tulkitsijan käsiin; hän toimii ikään kuin välittäjänä pukiessaan musiikiksi sanoman, joka huutaa tulla juuri tietyn laulajan laulamaksi. Tässä kuviossa säveltäjän rooli on kolmesta tekijästä tavallaan näkymättömin, mutta tietysti vähintään yhtä tärkeä kuin muidenkin. Chydeniuksen osumaprosentti on niin korkea, että häntä voi pitää alansa ylittämättömänä mestarina Suomessa.
Kysehän on singer-songwriter -ajattelun vastakohdasta. Tuossa ajattelussa ilmaisuvoimainen ja tunteisiin vetoava musiikki syntyy nimenomaan omakohtaisuudesta, yhden auteur-tekijän visiosta. Siltä pohjalta onkin toki syntynyt paljon loistavia lauluja, mutta Älä elämää pelkää on täsmäesimerkki siitä, miten päinvastainenkin lähestyminen voi synnyttää niin lähelle tulevaa ja koetun oloista musiikkia, että aniharva laulaja-lauluntekijä osaa sellaisesta uneksiakaan.
Kaarlo Sarkia on suomalaisen runouden klassikko 1900-luvun alkupuolelta. 43-vuotiaana vuonna 1945 kuolleella Sarkialla oli ristinään sekä tuberkuloosi että ajan oloissa vielä stigmaattisempi homoseksuaalisuus, eikä hän ainakaan tuotantonsa perusteella ollut mikään hilpeä veikko. Hänellä oli paljon aikaa ajatella kuolemaa ja hioa ajatuksiaan taitaviksi riimitellyiksi säkeiksi, jotka tässäkään (vuoden 1936 Unen kaivo -kokoelmassa julkaistussa) tekstissä eivät noudata helpointa aabbcc-kaavaa, vaan heittävät lähes ylimielisen helposti peliin abccba-rakenteen. Sarkian runous on jäähän valettua, mahtipontista patetiaa: hän ei spekuloinut, hän esitti loppulausuntoja.
Älä elämää pelkää -tekstissä aiheena on luonnollisesti elämä ja kuolema, elämä kuoleman varjossa, kuolemaa uhmaten. Runo esittää varsin yksinkertaisen perusperiaatteen: on elettävä vapaana ja arkailematta, ei pidä takertua mihinkään, mutta on tartuttava kaikkeen onneen ja hyvään, minkä sattuma tielle tuo. Näin on tehtävä siksi, että "on kuoleman portti aina avoin", ja kulku käy sen läpi ennemmin tai myöhemmin, luultavasti ennemmin. Tämä vaikuttaa Sarkian muistilistalta itselleen. En ole tutustunut hänen vaiheisiinsa niin tarkkaan, että osaisin sanoa, onnistuiko hän pyrkimyksessään, saattoiko hän kuolinvuoteellaan sanoa eläneensä pelkäämättä elämää.
Jotain jähmeää ja arvokkaan traagista runossa joka tapauksessa on. Elämänhalun kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, se on elegia, viestikapulan siirto niille, joilla vielä on päiviä koettavana.
Kaj Chydeniuksen koruton sävellys tavoittaa tämän tunnetilan täydellisesti. Lieköhän kukaan muusikko koskaan ymmärtänyt runon kieltä yhtä hyvin, osannut kaivaa runosta siihen kätketyn laulun. Kaikki sävelmän vaatimat pienet poistot ja täydennykset sopivat alkuteoksen henkeen niin, että ne on erikseen etsittävä.
Lopulta tämän laulun taian viimeistelee Ritva Sorvali. Hänen äänensä äärimmäisen vähäeleisen pianosäestyksen yllä tuo mieleen loputonta jäälakeutta kiertelevän yksinäisen, majesteettisen albatrossin. Elä pelotta varassa yhden kortin / Näet aina avoinna kuoleman portin on hänen tulkitsemanaan niin definiitivinen säe, ettei elämästä oikeastaan tarvitsisi enempää sanoakaan.
Älä elämää pelkää YouTubessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti