Ilmeisesti Riitaoja on joidenkin miehistönvaihdosten jälkeen julkaisemassa vielä lisääkin musiikkia. Mutta vaikka niin ei kävisikään, kokoonpanon Mantereella-debyyttialbumi jäisi loisteliaaksi esimerkiksi suomenkielisestä "populaarimusiikista", jonka suhde tuohon tyhjään käsitteeseen on viitteellinen tai olematon. Levy ei ollut suosittu, eikä sen sisältämä musiikki assosioidu oikein mihinkään, mikä olisi Suomessa koskaan ollutkaan suosittua - edes Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen, onhan Riitaoja romaanin hahmoista se vähiten kansallissankariksi haluttu, se jossa tiivistyvät pelon ja turhan kuoleman kaltaiset sodan ominaispiirteet.
Linna ei kyllä itsekään ole kovin myötätuntoinen Riitaojaa kohtaan. Hänen kaltaistensa tarina on kirjoitettu vasta myöhemmin, eikä se kirjoitustyö ole vieläkään valmis. Sitä kuitenkin aloittelivat jo 50-luvun lopulla Veijo Meren kaltaiset kirjailijat, seuraavalta vuosikymmeneltä voidaan mainita ainakin Paavo Rintala, Samuli Paronen, mitä näitä nyt on. Modernistit kiistivät suomalaisen yhtenäiskulttuurin kyvyn kertoa mitään suomalaisuudesta. Sankaritarinassa subjektiivinen todellisuus on aina alisteinen sille tarinalle. Leirinuotioviihteessä toimiva ratkaisu, teollistumisen jälkeisiä yhteiskuntia kuvattaessa anakronismi.
Riitaoja ei tietenkään ole mikään vaihtoehtoinen sotabändi, siitä aiheesta en ole kuullut heiltä ainoatakaan laulua. Uskoisin nimen taustalla kuitenkin olevan halun yhtenäiskulttuuri-illuusion haastamiseen. Riitaoja tekee sammakkoperspektiivin lauluja, jotka eivät selitä heti itseään. Mantereella on täynnä niitä. Alitajuntaa ovelta ovelle on oma valintani niistä parhaaksi, muttei mitenkään itsestäänselvästi. Kannattaa ehdottomasti kuunnella koko levy.
Mantereella on tunnelmaltaan aika klaustrofobinen, ja tässä biisissä kaikkein eniten. Tämä on suljettujen paikkojen ja ahtaiden mielentilojen musiikkia. Kyse ei kuitenkaan ole seinien kaatumisesta omakohtaisen kertojaminän päälle. Tässäkin suhteessa Riitaoja lähenee kaunokirjallisuutta, ei niinkään popmusiikkia.
Alitajuntaa ovelta ovelle -biisissä ei edes ole kertojaa, ei ensimmäisen eikä kolmannen persoonan sellaista. Kirjallisuudentutkimuksessa puhutaan kaikkitietävästä kertojasta. Semmoinenkin kuvaa kuitenkin yleensä nimettyjen hahmojen tekoja, tunteita ja ajatuksia. Tässä ei ole hahmoja eikä siten myöskään tunnesidettä niihin. Tällaista laululyriikkaa Samuli Paronen olisi kaiketi kirjoittanut.
Tämä ei siis ole tunteellinen laulu. Tämä on oikeastaan melko kylmä laulu, mutta myös äärimmäisen tarkkanäköinen. Jos tässä ei selkeitä hahmoja olekaan, niin selkeä sijainti kuitenkin. Se on kerrostaloasunto kaupungissa, luultavasti pieni, luultavasti yhden ihmisen asuma. Sijaintina siis mahdollisimman modernistinen, urbaanin elämän kirkas kuva. 25 neliötä, joita mittailla askelillaan. 25 neliötä, joihin vangita itsensä. 25 neliötä, joissa kukaan ei koskaan vieraile.
Ja sitten summeri soi.
Täysin arkipäiväinen tapaus, jonka kaikki ilmeisimmät selitykset tulevat mainituksi biisissä: voi olla jehova, voi olla taloyhtiön lähettämä putkimies, voi olla pizzamainosten jakaja...
Toisaalta kappaleen perimmäinen persoonattomuus saa myös miettimään, voisiko sen näkökulma sittenkin olla ovelta ovelle kiertävän ja arvatenkin talosta taloon penseän vastaanoton saavan jehovan, putkimiehen, pizzamainosten jakajan.
Oli ovesta tai postiluukusta tarkoitus pudottaa sitten mitä tahansa, tämä laulu kertoo minusta henkisestä lokeroitumisesta, jolle pikkuyksiön fyysinen todellisuus on vain metafora.
Sen musiikillinen toteutus - upean yksitoikkoinen ja jankkaava ja autiolta kuulostava tausta, jota vastaan hieman neuroottinen rumpukomppi sotii - vahvistaa näkemystäni. Niin myös Janne Westerlundin täydellinen lauluroolisuoritus naapurina, jonka kanssa ei todellakaan halua joutua samaan hissiin.
Tässä listauksessa käsitellään suomenkielistä musiikkia, mutta Riitaojan tekijöistä oikeastaan kaikki ovat tätä projektia lukuun ottamatta tehneet nerokasta musaa nimenomaan englanniksi. Kuunnelkaa ihmeessä Them Bird Thingsiä, Jolly Jumpersia, Plain Ridea ja Janne Westerlundin sooloja ja Vukia, vaikka ne eivät tällä listalla tulekaan esiintymään.
Alitajuntaa ovelta ovelle -video Youtubessa
KOMMENTTIRAITA: Tämä biisi kulki pitkän kehityskaaren ennen kuin päästiin tuohon sovitukseen, joka päätyi levylle. Biisin esiasteen tein alunperin Jolly Jumpersille vain hiukan ennen bändin hajoamista, mutta sitä ei ehditty edes treenaamaan. Alunperin biisi oli lähinnä jonkinlaista Sahara-blues-trippailua, mutta Riitaojan käsittelyssä se hajotettiin ja kasattiin eri muodoissa moneen kertaan. Artun tekemästä mantramaisesta tesktistä tuli lopulta biisin 'se juttu', joka lähetti homman ihan eri sfääreihin.
VastaaPoistaKiitos lisävalaisusta! Kiinnostavaa ajatella tuota Jolly Jumpers -biisinä - ja kiinnostavaa ajatella JJ:tä Sahara-bluesin parissa.
VastaaPoistaItsellä ehkä jonkinlaisena inspiraationa tekstin suhteen oli e.e.cummings, mutta ilman sitä leikkisyyttä... Rytmi edellä hyvin paljon, kuten esikuva.
VastaaPoistaEn ole cummingsia lukenut, mutta tosi rytminen tekstihän tuo on, hypnoottisella tavalla. Sanat soivat kauniisti. Kun tiedän, että sun tausta ei ole suomenkielisen tekstittämisen tai kirjallisuuden traditiossa, niin on aika jännää, miten saatanan toimivat alkusoinnut tässä tekstissä on ihan kauttaaltaan. Juuri se saa minusta tekstin soimaan niin mahtavasti.
VastaaPoistaOmasta mielestäni levyn paras biisi. Tuli luukutettua monta kertaa peräkkäin levyn hankittua. Hieno kappale. En kokenut kylmäksi vaan jollain lailla kosketti omia ajatuksia tai sitä miten voi kuvitella asioiden olevan. Ja nimenomaan kertsi on hieno, koska sitä voi tulkita jollain lailla kaikkiin noihin biisissä esitettyihin keisseihin (ite makustelen useimmiten niitä keltaisia sivuja ja jehovia -->alitajuntaa ovelta ovelle..). Ja: Riitaojan keikka sattui muutama vuosi takaperin olemaan Kuudennessa Aistissa kovin veto. Herkistyin.
VastaaPoista