Romanssi on suomalaisen post punkin ja goottirockin pioneeriyhtye Mustan Paraatin ensimmäinen single ja luultavasti tunnetuin kappale. Jotkut bändit ovat aika lailla valmiita jo ensiesiintymisensä aikaan; Mustan Paraatin tapauksessa seikka on erityisen huomionarvoinen siksikin, ettei sillä ollut kummoisia kotimaisia edeltäjiä. Silti Romanssi ei kuulosta suoraan miltään ulkomaan esikuvaltakaan, vaikka vaikutteita tietysti onkin löydettävissä.
Periaatteessa synkistelyrockin pitäisi kai olla suomalaiseen kulttuuri-ilmastoon hyvinkin sopivaa musiikkia, mutta matkassa on joitakin ilmeisiä mutkia. Genressä suositaan sellaista ulkoista habitusta, joka on varsinkin 80-luvun alun Suomessa herättänyt kaikenlaisia vastareaktioita; lisäksi brittiläinen goottirock perustuu musiikin ja tekstienkin puolesta sellaiselle teatraalisuudelle ja itsetietoisuudelle, joka meillä on tavattu korvata masentuneella tuoppiin tuijottelulla. Hienovaraisia ironian sävyjä sisältävä melodraama ei ole leimallisesti suomalainen tyylilaji.
Juuri sitä Musta Paraati lähti kuitenkin tekemään. Romanssi on perusajatukseltaan moniselitteinen kappale, vaikka sen teksti koostuukin vain kolmesta lyhyestä säkeistöstä ja yhden lauseen mittaisesta kertosäkeestä. Onko se rakkauslaulu vai parodia rakkauslaulusta?
Avaussäkeistö vetää hienosti maton kuulijan alta: Tuntuu niin hienolta / sekaisin kaikesta / taas uusi päivä / Päästän kaasua keittiöön. Viimeisen lauseen valossa sitä edeltävät kliseet alkavat maistua irvailulta. Jore Vastelinin synkändramaattinen laulutapa - hänet kuvittelee aina huutamassa piiskaavaan lokakuun sateeseen kaulukset pystyssä - ei tietysti viittaa hempeilyyn sen enempää kuin bändin hellittämättömästi potkiva syntikkapunk-soundikaan. Ensi sekunneista asti on selvää, ettei tässä olla päivänpaisteen asialla.
Romanssi on eittämättä myös laulu riippuvuudesta. Mä en päästä sua koskaan / sillä tää on romanssi, Vastelin toteaa yksiselitteisesti. Asia ei kaipaa enempiä selittelyjä. Tuota säettä tosin seuraa toinen makaaberi heitto: Katso ylös kulta / kenen käsi roikkuu ikkunasta? Tuntuu kuin kertoja olisi hyppäämässä tyhjyyteen koska tahansa, mutta rakastetun on tultava mukana, muuten mikään ei edelleenkään tunnu miltään.
Näistä kelailuista päästään tietysti siihenkin, että voihan Romanssi käsitellä esimerkiksi päihdekoukkuakin, mutta toisaalta tuollainen spekulaatio on joutavanpäiväistä, vaikka voikin tarjota aineksia baarikeskusteluille. Lopulta Romanssi on sitä, mitä nimi sanoo: laulu romanssista käsitteenä. Se näyttäytyy kliseiden areenana, pakko-oireina ja ahdistuksena, tuskan kautta saavutettuna hurmiona. Viimeinen säkeistö määrittelee sen vielä uneksikin. Todellisuus, johon heräämistä kertoja odottaa, on jotain muuta.
Eniten kappaleen hienous perustuu musiikkiin. Jankkaava syntikkariffi on 80-suomalaisen rockin kovimpia, ja sen nostaminen keskiöön kitaran sijaan on ajan oloissa rohkea ja uraauurtava ratkaisu. Panda Nikanderin jämerä post punk -basso ankkuroi biisin maahan juuri niin kuin tällaisessa musiikissa kuuluukin. Vastelin on tilan suvereenisti haltuun ottava synkkäkatseisten teinien rockjumala. Ainoatakaan musiikillista virheratkaisua Romanssista ei löydy.
Ihan itsestäänselvästi Mustan Paraatin paras biisi se ei ole. Peilitalossa-debyytti on kokonaisuutena erittäin vahva, ja esimerkiksi nimibiisi tai Hyvää yötä olisivat voineet esiintyä myös tällä listalla. Laulajanvaihdos General Njassaan ja Käärmeet-kakkoslevyn vaisumpi vastaanotto taisivat vaikuttaa siihen, että Paraatin alkuperäinen kulku päättyi nopeasti. Sen maine kulttibändinä säilyi, ja vaikka Jore Vastelin kuoli vuonna 1993, teki Musta Paraati yli 20 vuotta myöhemmin yllättävän onnistuneelta vaikuttavan paluun myöhempien aikojen rocktähden ja Paraati-fanin Herra Ylpön kera. Viimevuotinen Uusi musta -single nousee itse asiassa bändin parhaiden biisien joukkoon.
Romanssi Youtubessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti