#96: Muuan mies: Hummaus (2009)

Joskus artisti onnistuu kiteyttämään olennaisimman sanomansa heti ensimmäisen albuminsa avausbiisiin, vaikka tekisi kuinka hienoa musiikkia sittemmin. Muitakin esimerkkejä voi löytyä, mutta ainakin Muuan mies -yhtyettä luotsaavalle jyväskyläläiselle Ismo Puhakalle kävi näin. Tyhjyydestä tullaan -debyytin avaava Hummaus tuntuu definitiiviseltä Muuan mies -biisiltä, vaikka kokoonpano on sittemmin muuttunut moninkin eri tavoin ja säilyttänyt uusiutumalla myös kiinnostavuutensa.

Puhakan lauluntekijähahmon ytimestä löytyy kulkuriromantiikkaa, itseironiseen vivahtavaa hippeyttä ja ennen kaikkea uhmakasta alisuoriutujan asennetta. Kyse on ikään kuin lähtökohtaisesti siitä, että ei yritetä tehdä mitenkään erityisen hyvää musiikkia, vaan itsensä kokoista ja näköistä musiikkia. Tämä on vastakohta sellaiselle musiikille, jonka sisällön tyhjyyttä kompensoidaan ammattitaidolla ja isolla esillepanolla.

Muuan miehen levyjä julkaisee kulttiyhtiö Helmi-levyt, jonka linjanvedoksi tuo edellinen virke sopisi yleisemminkin. Toisaalta, niin maanläheistä kuin Helmi-levyjen musiikillinen estetiikka onkin, monissa sen artisteissa on tiettyä salaseuramaista mystiikkaa. Näitä samoja esoteerisia hahmoja Joose Keskitalosta Jaakko Eino Kaleviin vaikuttaa myös Muuan miehen musiikin taustalla. Mutta Puhakan arkiromanttinen persoona tätä musiikkia hallitsee, eikä Puhakka ole vähimmässäkään määrin mystinen, hän on pikemminkin yksi vahvimmin läsnä olevista, välittömimmistä suomalaisista lauluntekijöistä.

Hummaus kertoo nimensä mukaisesti dokailusta, taiteilijaelämästä, maailman markkinateistä, mitä näitä nyt onkaan - mutta myös jääräpäisestä etsijäntyöstä, joka kohdistuu pieneen, vaatimattomaan, nuhruiseen. Tärkeiden totuuksien vihjataan löytyvän katuojista ja väljähtäneistä pullonpohjista, ei taivaalle lentävistä koneista ja niissä nautituista maljoista. Rikkaus ja köyhyys, onni ja murheet, yltäkylläisyys ja viimeisiin muruihin takertuminen - sellaisilla vastakohdilla tässä pelataan. Luonnollisesti vastinparien jälkimmäiset elementit edustavat kaikkea hyvää ja olennaista. Huru-hummastaankin luopuva ja vaikka hampaat irvessä eteenpäin raahautuva, juhlansa pian juhlinut jalkamies on paljon pidemmällä etsinnässään kuin rikkaat, jotka nousevat taivaaseen kiertomatkalla onnelaan.

Kappale on syvästi moralistinen ja häpeämättömän romanttinen, ja joku voi tulkita sen juopporomantiikaksikin, mutta minun nähdäkseni kyse ei ole sellaisesta. "Hummaus" - sananahan se on sukua tuolle hevosta tarkoittavalle "hummalle" - on kokonaisvaltainen elämän elämisen tapa. Ehkä se tarkoittaa ainakin omissa ajatuksissani jotain tällaista: on mentävä sinne, minne tie kuljettaa, ja pidettävä silmät auki.

Ilojen ohella on hyväksyttävä ja otettava vastaan myös murheet, kärsimys, nolot tilanteet. Tätä samaa Muuan mies käsittelee tuotannossaan yleisemminkin. Esimerkiksi Mä olen iloinen -kakkoslevyn Prinssi Rohkea avautuu on loistava ja poikkeuksellisen suoraselkäinen kuvaus siitä banaalin ja ylevän sekasotkusta, jota ihmissuhteet usein ovat. Puhakka ei ole lauluntekijänä pelännyt mennä tällaisiin paikkoihin.

Hummaus, kuten esikoislevy muutenkin, on äärimmäisen vähäeleistä ja varsinkin Puhakan laulun osalta hiomatonta iskelmäfolkia, jossa ei ole mitään turhaa ja juuri siksi kaikki. Biisi etenee kuin laskuhumalainen kulkija hiekkatiellä: jalkaa toisen eteen asetellen, kunnes syntyy outo svengi. Sen tunnelmaa voisi luonnehtia kotivideolle kuvatuksi suomifilmiksi. Tarttumapintaa on riittävästi, jotta tämä olisi ollut hitti leirinuotioilla ennen levyteollisuuden aikoja. Vuonna 2009 Hummaus ei sitä tietenkään ollut.


Hummaus YouTubessa