Viikatteen tuotanto rinnastuu enemmän sitcomiin kuin tyypillisen rockyhtyeen diskografiaan. Musiikilliset esikuvat löytyvät toki Motörheadin ja Agentsin kaltaisista yhden ilmaisumuodon täydellistäjistä, mutta näitä kokonaistaideteoksia jäljittelemällä ei voisi koskaan saada aikaiseksi omaa kokonaistaideteosta. Kaarle Viikate on kuitenkin onnistunut juuri tässä ja lopulta aika ilmeisistä syistä. Ensinnäkin hänen musiikilliset vaikuttajansa ovat sekä keskenään erilaisia että vaikeasti määriteltävällä tavalla täysin yhteensopivia. Toiseksikin hänen vaikutteensa eivät suinkaan rajoitu musiikkiin. Ne koostuvat myös keskeisistä irtokappaleista suomalaista tragediaa ja komediaa Rautavaarasta Spedeen, Komisario Palmusta Kahdeksaan surmanluotiin.
Viikatteen musiikkivideot, levynkansitekstit ja haastattelut hahmottelevat yhtenäisen maailman, jossa se sitcom näytellään. Se on tietysti synkkäsävyinen, mustavalkoinen ja vain salaa hauska. Se sijoittuu epäilemättä Kouvolaan, "Kouvostoliittoon". Ja jos minulta kysytään, sen tunnussävel on Kuu kaakon yllä -levyn nimibiisi.
Itse levykin taitaa olla toinen Viikatteen kahdesta parhaasta. Tässä vaiheessa uraansa yhtye tuntuu ajautuneen pisteeseen, jossa se itsekin viimeistään tajusi olevansa sitcom. Tähän viittaavat lauluotsikot kuten Viina, terva ja hauta tai Aaveissa vainko olet mun. Myös Viikatteen suosio taisi olla näihin aikoihin huipussaan, joten maneerinen itsetoisto olisi ollut rokin ikuisen käsikirjoituksen mukainen toimintatapa.
Toinen vaihtoehto on sitten innoittua omasta nosteestaan, kivuta sen aallonharjalle ja kirjoittaa lauluja, joiden kanssa voi joskus mennä tyytyväisenä hautaan. Kuu kaakon yllä on sellainen: sävellyksellisesti ja sovituksellisesti se tuo mieleen keikkajuopon, joka on päässyt yhdeksi yöksi hotellin parhaaseen sviittiin. Sanoituksellisesti se tiivistää parhaiten kaiken, mitä Kaarle Viikate on kai aina koettanut sanoa.
Se alkaa upealla riffillä, joka vajavaisen metalliymmärrykseni mukaan jäljentää Sentencedin kaltaisten melodisen death metalin suuruuksien parhaita hetkiä paremmin kuin mihin monikaan esikuva on kyennyt. Se päättyy yhtä upeaan kosketin-outroon, jonka innoitus taitaa tulla samankaltaisista lähteistä. Mutta kuuteen minuuttiin siinä välissä on ladattu koko suomalainen melankolia, joka on pohjimmiltaan metatason melankoliaa, ja jonka tulkiksi aina metatasoilla operoiva Viikate on siksi paras mahdollinen.
Me emme ole epätoivoisia siksi, että meillä olisi jokin syy siihen (vaikka meillä usein onkin). Meidät on ehdollistettu lannistuneisuuteen, pettymiseen ja kaukana loistavien tähtien kaipaamiseen.
Kaarle Viikate tuntuu olevan samaan aikaan osa tätä elämänpettymystä että sen siitä kertovan sitcomin käsikirjoittaja. Hän luonnostelee kappaleitaan maisemaan samaan tapaan kuin Lars von Trier elokuvaa studion lattialle piirrettyyn kaksiulotteiseen kaupunkiin. Kuu kaakon yllä ei loista todellisessa Kymenlaaksossa vaan sen simulaatiossa, tai oikeastaan Suomen simulaatiossa, sillä kaikesta Kouvola-läpästä huolimatta tässä ei ole mitään maakuntaorientoitunutta.
Ei kai biisin c-osassa muuten viitattaisi maahanmuuttaja Neil Hardwickin käsikirjoittamaan Tankki täyteen -sarjaan.
Jos meillä olisi oikeat airot, voisimme soutaa / Jos vain olisi hankaimet aamun vastarannalta noutaa / Jos meillä vain olisi airot, voisimme soutaa / Jos vain olisi hankaimet, jos edes hankaimet / ja joku joka tahtoisi aamun sarastavan noutaa.
Kuu kaakon yllä sanoituksineen YouTubessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti